Kuvassa organisaation edustajat iloitsevat saamastaan rahoituksesta.

Työsuojelurahasto tuki 8,8 miljoonalla eurolla työelämän tutkimusta ja kehittämistä vuonna 2024

Työsuojelurahasto vastaanotti vuonna 2024 yhteensä 331 hakemusta, rahoitti niistä 156 hanketta noin 6,1 miljoonalla eurolla ja Työturvallisuuskeskusta 2,7 miljoonalla eurolla. Rahasto myönsi tutkimushankkeisiin 4,8 miljoonaa euroa, organisaatiokohtaisiin kehittämishankkeisiin 260 000 euroa, viestintähankkeisiin 245 000 euroa ja henkilökohtaisiin stipendeihin 843 000 euroa.

Työsuojelurahasto rahoitti muun muassa seuraavia tutkimushankkeita

Työsuojelurahasto myönsi 185 000 euron rahoituksen Itä-Suomen yliopiston Työperäisen altistumisen vähentäminen pakokaasuille ja hiukkasille (PAHIS) -tutkimushankkeelle. Hanke selvittää eri aloilla tapahtuvaa altistumista erityisesti dieselpakokaasuille ja muille hiukkas- ja kaasumaisille ilmavälitteisille syöpävaarallisille altisteille. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii professori Olli Sippula. Lisätietoa hankkeesta.

Työterveyslaitoksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteishankkeelle Työperäisen pölyaltistumisen vaikutusbiomarkkerit terveysriskinarvioinnissa (Pöly-BM) myönnettiin yhteensä 216 000 euron rahoitus. Yhteishanke tutkii työperäistä altistumista hienojakoisille pölyille ja huuruille ja sen yhteyttä varhaisiin vaikutuksiin elimistössä. Yhteishankkeessa vastuuhenkilönä toimivat Työterveyslaitoksesta Selma Mahiout ja Itä-Suomen yliopistosta Olli Kärkkäinen. Lisätietoa yhteishankkeesta 240064 ja 240124.

Jyväskylän yliopisto sai 176 000 euron rahoituksen tutkimushankkeelle Urashokkien merkitys sote-alan työuriin kiinnittymisessä. Hanke tutkii sote-alan työntekijöiden työuriin liittyviä urashokkeja moniulotteisena ilmiönä. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii professori Taru Feldt. Lisätietoja hankkeesta.

Työterveyslaitos sai 165 000 euron rahoituksen tutkimushankkeelle Psykososiaalisten tekijöiden hallinta työturvallisuudessa (PsykOSH). Hankkeen tavoitteena on arvioida ja kehittää psykososiaalisten tekijöiden hallintaa osana työturvallisuutta. Hankkeen vastuuhenkilö on tutkija Eero Lantto. Lisätietoja hankkeesta.

Tampereen korkeakoulusäätiö sai 150 000 euron rahoituksen tutkimushankkeelle Kilpailutetut palvelut ja työn laatu. Hanke tutkii teknisten, hallinnollisten ja kiinteistönhuoltopalveluiden kilpailutusprosesseja, työn laatua sekä palvelutuotannon uudelleenjärjestelyiden yleisyyttä. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii apulaisprofessori Satu Ojala. Lisätietoja hankkeesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sai 110 000 euron rahoituksen Hyvä digitalisoituvan työn johtaminen sote-ammattilaisten näkökulmasta (eLead) -tutkimushankkeelle. Hankkeen tavoitteena on tutkia hyvinvointialueiden e-johtamisen tilaa sekä kartoittaa ammattilaisten tarpeita ja toiveita. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii tutkimusprofessori Tarja Heponiemi. Lisätietoja hankkeesta.

Haaga-Helia ammattikorkeakoulu sai 90 000 euron rahoituksen KeProK – Ammattikeittiöiden ergonomiapohjainen prosessikehittämisen malli -tutkimushankkeelle. Tutkimuksessa kehitetään ammattikeittiöiden työn fyysistä ja henkistä kuormitusta vähentävä keittiötyön prosessien mittausmalli. Hankkeen vastuuhenkilö on yliopettaja Altti Lagstedt. Lisätietoa hankkeesta.

Tukea muun muassa seuraaville organisaatioiden kehittämishankkeille

Työsuojelurahasto myönsi 32 798 euroa Core Link Oy:n Osaamiset kohdilleen – Kompetenserna på sina platser –kehittämishankkeelle. Tavoitteena on tunnistaa henkilöstön osaaminen ja hiljainen tieto, sekä peilata niitä yhtiön tehtäväsisältöihin ja niissä tarvittavaan osaamiseen kohtaanto-ongelman ratkaisemiseksi. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii talousjohtaja Sanna Rosnell. Hankkeen ulkopuolisena asiantuntijana toimii Trimmi Inspire Oy. Lisätietoja hankkeesta.

Attendo Suomi Oy:n kehittämishanke, Vaikuttavaa hoivaa – tulevaisuuden kirjaaminen hoivatyössä, sai 22 499 euron rahoituksen. Hankkeen lähtökohtana oli tukea tekoälyratkaisun käyttöönottoa Attendon hoivayksiköissä, erityisesti tekoälyavusteisen kirjaamisen integroimista arjen työhön. Tavoitteena oli helpottaa hoivatyötä, parantaa kirjaamisen laatua ja sujuvuutta sekä vapauttaa aikaa ydintehtäviin. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii kehityspäällikkö Anna Valtonen. Hankkeen ulkopuolisina asiantuntijoina toimivat Työterveyslaitos ja Efima Oyj. Lisätietoja hankkeesta.

Iin kunnan Työelämän leirinuotiot – Ratkaisukeskeinen lähestymistapa työkykyhaasteiden hallintaan -kehittämishankkeelle myönnettiin 15 056 euron rahoitus. Hankkeen tavoitteena oli pilotoida uudenlainen lähestymistapa työelämän haasteiden ratkaisemiseen. Leirinuotio-konsepti keräsi työntekijöitä eri toimialoilta keskustelemaan yhdessä eri teemoista. Hankkeen vastuuhenkilö on hyvinvointijohtaja Janne Puolitaival. Hankkeessa ulkopuolisena asiantuntijana toimii Sydänlanka Oy. Lisätietoja hankkeesta.

Työsuojelurahaston rahoittamiin hankkeisiin voit tutustua tarkemmin osoitteessa https://www.tsr.fi/hankkeet-ja-tutkimustieto/. Valitsemalla Alkaneet hankkeet pääset tutustumaan käynnissä oleviin hankkeisiin. Päättyneistä hankkeista löydät valmistuneiden hankkeiden loppuraportit ja tiedotteet. Voit valita hankkeita mm. rahoitusmuotokohtaisesti ja aikavälillä.

Lisätietoja: Työsuojelurahaston toimitusjohtaja Kenneth Johansson, puh. 09 6803 3310